Sähkösuunnittelija

Tampere

Haemme uran alkuvaiheessa olevaa sähkösuunnittelijaa monipuolisiin suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviin kiinteistöjen sähkö-, tele- ja turvajärjestelmien parissa. Toimeksiantomme kattavat kaikki rakennustyypit asuinrakentamisesta kauppakeskuksiin, päiväkoteihin, sairaaloihin, kouluihin ja hotellihankkeisiin sekä teollisuuden rakennussähköistyksiin. Kädenjälkesi näkyy konkreettisesti esimerkiksi energiatehokkaiden kiinteistöjen suunnittelussa ja tulevaisuuden energiahankkeissa aurinkopaneeliratkaisujen ja sähköautojen latausinfran rakentamisen kautta. 

Meillä suunnittelijana pääset tekemään kaikkien järjestelmien suunnittelua ja mahdollistamme sinulle mahdollisimman laajan osaamisen kasvun. Panostamme kouluttamiseen ja luotamme siihen, että osaamisesi kasvaessa saat kokonaisvastuun hankkeistasi.  

Sähkösuunnittelutiimissämme Tampereella on yli 20 osaajaa, joilta saat tarvitsemasi tuen tehtävässäsi menestymiseen. Talon sisällä osaamista pystytään hyödyntämään ristiin ja teemme myös vahvasti paikkakuntien välistä yhteistyötä. Tämä mahdollistaa sinulle pääsyn myös muihin hankkeisiin oman alueen ulkopuolelle. 

 

Mahdollisuus kasvaa – etsitään sopivan kokoinen rooli 

Meille on erityisen tärkeää, että mahdollistamme sinulle näin urasi alkuvaiheessa kasvun paikkoja. Löydämme sinulle sopivat koulutukset ja kasvatamme osaamistasi esimerkiksi erilaisten käyttämiemme teknologioiden osalta (mm. MagiCAD, Revit). Otamme sinut oppimaan käytännön kautta ja annamme sopivissa määrin vastuuta omien valmiuksiesi mukaisesti. Lisäksi talossamme on erilaisia ryhmiä, esimerkiksi valaistusryhmä, joihin on mahdollista päästä mukaan kasvattamaan osaamista entisestään. 

 

Mitä lupaamme sinulle 

 

  1. Mutkaton Sweco-porukka. Olet osa mutkatonta ja innostunutta työyhteisöä, jossa työilmapiirin pinnalla päällimmäisenä väreilee välittömyys ja kunnioitus toisiamme kohtaan. Tuemme, arvostamme ja kannustamme toisiamme – siihen voit luottaa. 

  2. Transforming society together. Swecolla olet mukana luomassa tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa – olet oikeasti vaikuttamassa. Olet tärkeässä roolissa edesauttamassa ja mahdollistamassa liiketoimintaa, jossa konkreettisesti rakennetaan kestävämpää ja toimivampaa yhteiskuntaa päivittäisessä työssä, tuhansilla suunnittelupöydillä, työmailla ja studioilla ympäri Suomen. 

  3. Maailma avoinna. Swecolaisia on yhteensä 21 000 ympäri Euroopan, ja Suomessa meitä on 28 paikkakunnalla 3 000 henkeä. Kansainvälinen organisaatio tarjoaa mahdollisuuksia työskennellä ulkomailla – tai vaihtaa Suomen sisällä toimipistettä elämäntilanteen muuttuessa. Paikallisuuskin on siis mitä ominta itseämme. 

  4. Oma urapolku ja koulutusmahdollisuudet. Meille on tärkeää, että pääset kehittymään ja suunnittelemaan omannäköistä urapolkua ja tässä me kuuntelemme sinua. Monipuolisia koulutusmahdollisuuksia sinulle tarjoaa oman Sweco Akatemiamme koulutustarjonta. Ja onhan se niinkin, että työ tekijäänsä opettaa, kun aika ei mene vain arjesta selviämiseen. 

  5. Monipuolinen ja kattava henkilöstöetukokonaisuus, jonka sisältöön pystyt itse vaikuttamaan. Ei vain hupia ja sirkushuvia, vaan aitoja, sinun elämääsi tukevia hyötyjä ja etuja. 

  6. Työnantajana olemme joustava, ja työsi ja yksityiselämäsi kestävä yhteensovittaminen on meille prioriteetti. Hyvät työelämäkokemukset ovat meille a ja o ja tämän huomaat nopeasti, jos työkaveriksemme tulet. Tämän työtehtävän osalta koemme tärkeäksi, että pääset kokeneempien osaajiemme opastukseen, joten toimistolla läsnätyö painottuu alkuvaiheessa. 

Haluatko tutustua vielä tarkemmin työkulttuuriimme? Sehän onnistuu > https://www.sweco.fi/ura/tyontekijalupaus/

 

Avaimia tehtävässä menestymiseen 

Tässä tehtävässä tarvitset sähköteknisen koulutuksen (AMK-insinööri tai DI). Voit olla vastavalmistunut tai sinulla voi olla aikaisempaa kokemusta sähkösuunnittelusta. Lisäksi sinua auttaa onnistumisessasi myös aiempi kokemus sähköasennustöistä. Tehtävä räätälöidään sinulle sopivaksi osaamistasosi mukaan. Olet ammattitaitoinen, valmis haastamaan itseäsi ja omaat positiivisen asenteen. Aikaisempi kokemus Autocadin (Magicad) käytöstä katsotaan eduksi. 

 

Tule työkaveriksemme! 

Mikäli saimme sinut kiinnostumaan, voit hakea työkaveriksemme oheisen linkin kautta maanantaihin 13.5.2024 mennessä.  

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävään, palkkaukseen tai meillä työskentelyyn liittyen, olethan pienellä kynnyksellä meihin yhteydessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Osastonjohtaja Kati Asell, puh. 050 388 0167, kati.asell@sweco.fi.  

Luemme hakemuksia ja käynnistämme alkukeskustelut jo hakuajan aikana – ethän siis turhaan odottele hakemuksen jättämisessä viimeiseen hakupäivään. 

 

Paikkakunnat: Tampere 

Swecon Talot ja kiinteistöt -toimialan osaajat toimivat kansainvälisessä ja teknologisesti edistyksellisessä työympäristössä. Alan johtavina asiantuntijoina tuotamme suunnitteluratkaisuja kiinteistöjen kestävään ja ilmastoälykkääseen rakentamiseen huomioiden elinkaaren kaikki vaiheet. Palvelumme kattavat sekä uudisrakentamisen että korjausrakentamisen erityissuunnittelualat pientaloista kerrostaloihin, kaupunkikeskuksiin, julkisiin rakennuksiin kuten stadioneihin, urheiluhalleihin, viihdekeskuksiin ja liikenneterminaaleihin.

Sweco suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 22 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli noin 2,5 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq).