Haemme kasvuhakuiseen ja hyvällä tekemisen meiningillä varustettuun Etelä-Suomen LVI-tukkumyyjätiimiin

LVI-ALAN AMMATTILAISTA

tähtimyyjäksi meille vastaamaan jo olemassa olevista asiakassuhteista sekä uusasiakashankinnasta koko Etelä-Suomen alueella. Voit olla joko tottunut tekijä alan urakoitsijakentässä tai tuleva tähtimyyjä, joka tuntee LVI-alaa tai sen tuotteita. Kannat luontevasti vastuun asiakassuhteidesi kaupallisesta kehittymisestä ja kestävyydestä ja toimintaasi kuvaa energisyys, avoimuus ja mutkattomuus.

Etsimällämme henkilöllä on asenne kohdillaan ja hän ei aristele astua ovesta kuin ovesta sisään. Meistä on hienoa, mikäli yrität keksiä uusia tapoja auttaa asiakkaitamme ja löytää asiakkaita, jotka eivät heti ensi näkemältä kuuluisikaan tyypilliseen asiakasryhmääsi. Palat halusta auttaa niin omaa tiimiäsi kuin asiakkaitasi ja pidät yllä innostunutta ilmapiiriä. Haluat löytää ratkaisut asiakkaan ongelmiin ennen kuin hän edes tietää niitä olevan.

Meillä Ahlsellilla tukkumyyjän rooli on monipuolinen ja itsenäinen teknisen myynnin rooli, joka pitää sisällään sekä uusasiakashankintaa että nykyisten asiakkuuksien vahvistamista. Asiakaskuntasi koostuu itsenäisistä LVI-urakoitsijoista valtakunnallisiin asiakkaisiin. Tavoitteenasi on pitkäjänteisten ja kestävien asiakassuhteiden luonti ja niiden kehittäminen, innovointi ja tietenkin vuosittaisten myyntitavoitteiden saavuttaminen. Lisäksi tärkeänä tehtävänäsi on sähköisen kaupan sanoman eteenpäin vieminen, sillä haluamme taata sinulle mahdollisuuden keskittyä asiakassuhteiden ylläpitoon ja uusien luomiseen tilausten naputtelun sijasta.

Et kuitenkaan jää haasteinesi yksin, vaan sinulla on tukenasi koko myyntiorganisaatio sekä energinen ja kasvuhakuinen LVI-tukkumyyjien tiimi, joilta löytyy varmasti vastaukset teknisiin pohdintoihisi. Tiimissä harjoitetaan hyvää huumoria, joskin se on välillä tiukkaa sarkasmia. Lisäksi saat perehdytyksen rooliin ja koulutuksen alan ratkaisuihin. Meillä sinulla on mahdollisuus oppia myymään alan laajimpia ratkaisuja, sillä talostamme löytyy niin LVI-, sähkö-, teollisuus- ja kylmätoimialan osaajia ja kannustamme kaikkia oppimaan myös muista kuin oman vastuualueensa tuotteista.

Liity osaavaan joukkoomme ja lähetä hakemuksesi tästä linkistä 3.6.2018 mennessä. Muista myös mainita palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa Etelä-Suomen LVI-toimialan myyntipäällikkö Ari Oikarinen, puh. 040 587 4380, maanantaina 21.5. ja klo 14-16 ja torstaina 24.5. klo 14-16.

Tervetuloa Ahlsellille!